Miksi me improamme? Joillekin improvisaatioteatteri on vain harrastus - kenties vain keino tyhjentää pää raskaan työviikon jälkeen. Joillekin se on ehkä keino haastaa itseään näyttelijänä, antautumalla hetken vietäväksi. Motiiveja impron tekemiseen on monenlaisia.

Pian seitsemän vuoden ikään tuleva joensuulainen Improholistit -ryhmämme oli alunpitäen puhtaasti vain “kerran viikossa hassutellaan” -tyyppinen harrastusporukka. Impro oli kivaa ja sitä tehdessä sai aina nauraa, ja se olikin monelle ihan riittävä motiivi tekemiseen kaiken muun arkisen kiireen keskellä. Ei sitä osannut tuossa vaiheessa vielä kuvitellakaan, miten se kuuluisa “kelkka” vielä kääntyisi.

Ensimmäinen keikka kun tupsahti osittain vahingossa kalenteriin, lähdettiin sitä toteuttamaan varsin maltillisin odotuksin. Ajatuksena oli lähinnä, että “hoidetaanpa tämä pois alta, niin päästään taas leikkimään yhdessä.” Keikan jälkeen ajatus oli kuitenkin aivan toinen - “tätä on saatava lisää!” Ja sitähän on saatu.

Alkuvuosinamme 95% kaikista keikoista oli puhtaasti yksityistilaisuuksia - yritysten virkistyspäiviä, pikkujouluja, syntymäpäiviä, häitä ja polttareita. Erikoista kyllä, vasta muutama vuotta sitten aloimme tekemään tietoisesti enemmän julkisia keikkoja, ja nyt arviolta 50% vuoden kaikista keikoista on julkisia esiintymisiä - joko meidän itse järjestämiämme tai ulkopuolisen tahon tilaamia.

Tätä nykyään meillä onkin kirkas visio siitä, mihin haluamme improllamme mennä. Keikkojen määrät kasvavat vuosi vuodelta, ja jokainen jäsenemme on joutunut omalta osaltaan miettimään, haluaako pysyä tässä vauhdissa mukana. Toiminta kun kasvaa jatkuvasti isommaksi, vaatii se myös näyttelijöiltä yhä enemmän sitoutumista toimintaan sekä entistä aktiivisempaa osallistumista keikoilla ja treeneissä. Kaikkien on nähtävä se
sama päämäärä. Mutta ehkä se olennaisin kysymys toimintaamme kehittäessä on ollut se, kenelle me tätä teemme? Matkaammeko viisisataa kilometriä suuntaansa keikkailemaan, jotta voisimme hetken hassutella yhdessä? Teemmekö kuukausien työn vain järjestääksemme keikan, koska se on hauskaa? Ei. Kyllä tätä tehdään nykyään muillekin kuin vain itsellemme.

Kun tiedostaa sen, miksi ja kenelle tätä tehdään, antaa se myös koko toiminnalle päämäärän - syyn olla olemassa. Se auttaa myös muotoilemaan palvelun tilaisuuteen sopivaksi. Kun yritys X tilaa meidät keikalle pikkujouluihin, emme ainoastaan mieti sitä, mitä meistä olisi kivaa tehdä keikalla. Mietimme myös asiakasta. Mitä asiakas haluaa esitykseltämme ja miten saamme räätälöityä siitä juuri heidän näköisensä? Kun päätämme järjestää keikan, mietimmekö sitä, mikä sijainti olisi meille helpoin ja vetäisi eniten ihmisiä yleisöön, vaiko sitä, missä kulttuurielämyksiä ei liiemmin ole tarjolla? Haluammeko ihmisten tulevan meidän luokse vai menemmekö me sinne, missä he ovat? Kun vanhusten hoivakoti tai sairaiden lasten tukisäätiö tilaa meidät keikalle, mietimmekö sitä kuinka paljon voisimme rikastua tästä keikasta, vai sitä, mitä me voimme heille esityksellämme antaa?

Hyvältä se näyttää! Mutta on vaikeaa uskoa, että siitä tosiaan on kymmenen vuotta, kun Improvisaatioteatteri Mieletön sitruuna perustettiin. Tässä kohtaa lienee hyvä hetki kaivaa muistinsa lokeroita ja katsoa taaksepäin… 

Jyväskylän ylioppilasteatteri ja Kortepohjan vapaa-aikatoimikunta pitivät opiskelija-asunnoistaan kuuluisassa Kortepohjan kaupunginosassa aikanaan teatterikerhoa. Kerhossa tehtiin viikoittain erinäisiä teatteriin liittyviä harjoitteita, ja sen vaikutus osallistujiin oli silminnähden inspiroiva. Jopa niin inspiroiva, että kun eräs Marjaana helmikuussa 2012 ehdotti improporukan perustamista, mukaan hyppäsi heti joukko innokkaita jäseniä. Minä mukaan lukien. Tästä alkoikin sitten mieletön ja kaikessa mutkikkuudessaan silti looginen matka kohti nykyhetkeä.

"Työnimellä Mieletön sitruuna on nyt sitten perustettu noin viikottain kokoontuva improryhmä. Fb-sivua ja muuta kivaa on tulossa piakkoin 🙂"
Facebook-kommentti, maanantai 6. helmikuuta 2012 (8 tykkäystä)

​Kun kehitystä tarkastelee nyt, voidaan havaita, ettei ydintoiminta oikeastaan ole muuttunut: joukko innostuneita ihmisiä harjoittelee kerran viikossa improa. Treenit toimivat vertaisohjatusti ja ryhmään liittyvät isot päätökset tehdään demokraattisesti ja hitaasti. (Muistan useammankin kerran, kuinka olemme seisoneet 15 hengen porukalla tienristeyksessä väitellen siitä, mihin pitseriaan/baariin treenien jälkeen mennään.)

Moni asia on tietysti muuttunut. Aluksi harjoittelimme ylioppilaskunnan ravintola Ilokiven ruokasalin takaosassa. Tuolloin jokainen treenikertaa piti doodlettaa erikseen. Intoa kuitenkin riitti. Syksyllä 2012 pääsimme Kulttuuriklubi Siperian tiloihin Jyväskylän Veturitalleille. Alkuaikoina ryhmä oli pitkään täysin avoin, ja mukaan sai tulla kuka tahansa, milloin tahansa. Pian ryhmän koko oli jo noin 20 improajaa, ja suljimme sen. Mukaan pääsi tämän jälkeen vain tietyillä tutustumiskerroilla, pääsykokeiden kautta.

Muitakin vakavoitumisen merkkejä oli nähtävissä. Teatteri perusti yhdistyksen vuonna 2015 (Kiitos Sanni ja Roosa, ja muut ensimmäisessä hallituksessa huhkineet). Vuonna 2016 pidettiin Sitruunan ensimmäinen oma esityskausi Keltainen huhtikuu ja helatorstai. Sitä varten palkattiin jopa ulkopuoliset kouluttajat: Trent Pancy ja Tuure Pitkänen kävivät vierailulla, ja opettivat meille tavan tehdä tarinallista, pitkää improa. Siis satukaavan, ja miten sitä sovelletaan improvisaatioon. 
Tuon esityskauden harjoitteleminen oli kollektiivisena ponnistuksena uskomattoman vaikeaa ja työlästä! Ja lopulta niin antoistaa, kuin voi vain kuvitella. Vaikka Trent ei liene ensimmäinen satukaavaa käyttänyt ihminen maapallolla, kutsumme rakennetta vieläkin Trentin kaavaksi.

Vakavoituminen sijoittuu samaan aikaan, kun useampi sitruunoista alkoi langeta improvisaation lumoon ihan tosissaan. Useampi meistä kävi alan festareilla ja koulutuksissa (esim. FIIF Tampereella, DIG Tukholmassa, iO:n intensiivikurssi Chicagossa), ja niiltä kerättyjä oppeja ja tekniikoita harjoiteltiin ahkerasti.

Keltaisen huhtikuun jälkeen tuotimme Sitruunan mielettömät sävyt (jossa esiteltiin 8 erilaista formaattia), henkilösuhteisiin keskittyneen Viiden tähden sitruunan (jota kävi meille kouluttamassa Kaisa Kokko), dystooppisiin tunnelmiin sijoittuneen Kaikki on hyvin -esityskauden, Sitruunaperhosvaikutuksen (joka tutkiskeli, noh, perhosvaikutusta), erilaisia formaatteja sisältäneen Sitruunacocktailin ja viimeisimpänä vuonna 2019 Keltaiset paskiaiset -kauden. Vuoden 2019 lopussa ja 2020 alussa treenasimme julmetusti ja 1800-luvulle sopivan arvokkaasti Jane Austenin kirjoihin pohjaavia Sitruuna ja Ennakkoluulo -esityksiä varten. Maaliskuun puoliväliin sijoittunut ensi-ilta ja koko esityskausi jouduttiin kuitenkin puhjenneen koronaepidemian vuoksi perumaan kokonaan. Austen kaivetaan naftaliinistä myöhemmin, sen voimme luvata!

Omien esitysten lisäksi vuosiin on mahtunut paljon upeita koulutuksia alan ammattilaisilta (joista muutama mainittu yllä), uusien sitruunoiden rekrytointia, kuukausittaisia keskustelutuokioita (eli kuukautiset!), ylen määrin yhteistä vapaa-ajan viettämistä, Facebook-sivumme varastaminen ja uuden luominen, teatterivierailuja sekä verkostoitumista, esimerkiksi festareiden ja SUITEn tapahtumien kautta. Oi vuosia ja muistoja!

Kun koronatauon jälkeen pääsimme taas treenaamaan säännöllisesti, meininki on ollut erinomaista. 10-vuotisen taipaleen kunniaksi tuomme Jyväskylässä Villa Ranan lavalle 28.5. - 5.6. esityskauden Kaikkea keltaista. Tuona reilun viikon aikana esityksissä nähdään sekä ensimmäisen esityskautemme, tarinallinen Keltainen huhtikuu uudelleenmasteroituna versiona, että Quentin Tarantinon elokuvista inspiroitunut Keltaiset paskiaiset.

Vuodet eivät ole menneet ilman haasteita. Porukka on vaihtunut, ja välillä on vaikeaa löytää tarpeeksi vastuuhenkilöitä pyörittämään toimintaa. Pääosin kaikki on sujunut todella hyvin. Toivottavasti jatkossakin. Ainakin vuosittaisen jäsenkyselymme vastaus antaa toivoa:

“Missä näet Sitruunan viiden vuoden päästä?”
“Esiintymässä ja juhlimassa Sitruuna 15 v!”

Kuten moni tätäkin lukeva voi varmaan tunnustaa, impro on ihana laji, josta saa aivan valtavasti: taitoja, iloa, ystäviä. On hienoa päästä taas pitkästä aikaa lavalle. Minä kaipaan myös katsomaan kaikkien muiden improteattereiden hulppeita esityksiä. Toivottavasti näemme pian!

Pasi Ikonen
Mieletön sitruuna

​Ps. laitahan Sitruuna seurantaan myös Facebookissa ja Instagramissa.

Suomen Improvisaatioteatterit ry:n blogissa yhdistyksen jäsenteattereiden toimijat kirjoittavat improsta. Tällä kertaa kirjoitusvuorossa on Tampereen Improvisaatioteatteri Snorkkelin pitkäaikainen jäsen, taiteellinen johtaja ja impromusikaalien ohjaaja Harri Huttunen.

Tampereen Improvisaatioteatteri Snorkkeli esittää syys-lokakuussa 2017 Tampereen Hällä-näyttämöllä (Hämeenkatu 25, Tampere) improvisoituja musikaaleja. Esityskausi päättyy 21.10.2017 ja tämän tekstin tarkoituksena on kertoa kuinka me Snorkkelissa teimme musikaalimme ja erityisesti kokemuksistani impromusikaalien ohjauksesta.

Ensimmäiset impromusikaalit teimme vuonna 2016 teatteri Siperialla ja nyt vuonna 2017 nälkä kasvoi ja halusimme suuremman lavan ja katsomon ja päädyimme Hällä-teatterin näyttämölle. En mene kovin syvälle yksityiskohtiin siinä mitä ja miten harjoittelimme, vaan kerron lähinnä oman osani ja näkökulmani musikaaliformaattimme syntyyn.

Snorkkeli on tehnyt vuosien varrella useita eri improformaatteja kuten lisensoidut Micetro, Gorilla ja Theatresports sekä omia "fiksatun" tyylilajin näytelmiä mm. kauhua ja romanttista komediaa. Näitä harjoitellessamme meillä ei ole koskaan ollut varsinaista ohjaajaa. Luotimme siihen että demokratia kantaa ja yhdessä pääsemme maaliin.

Ja pääsimmekin aina maaliin, mutta minusta henkilökohtaisesti oli alkanut tuntua, että formaattien kehittelytreeneissä aikaa meni kohtuuttoman paljon siihen että jokaisella on jokaiseen asiaan mielipide ja oma kulmansa, jolla haluaa asian tehdä. Älä käsitä väärin, kunnioitan muiden mielipiteitä äärimmäisen paljon ja haluan kuulla niitä, mutta treenien aikana minulle tulee helposti olo, että tässä menee nyt treeniaikaa hukkaan, kun niin paljon aikaa kuluu keskustelemiseen. Tässä vaiheessa otan vauhtia menneestä.

Improvisaatioteatteri Stella Polaris järjesti Helsingissä vuonna 2000 Maailman Teatterikisat. Olin juuri aloittanut impron Snorkkelissa ja lähdin Helsinkiin innosta vikisten - olihan luvassa viiden päivän ajan joka ilta kaksi esitystä jossa sain nähdä upeita ryhmiä kuten Loose Moose (CAN), Lega Italiana (ITA), True Fiction Magazine (USA), ImprOpera (ENG) ja tietenkin myös Stella Polaris (FIN).

Jo maailmanluokan esityksiin pääseminen oli nuorelle improvarsalle huikea juttu mutta sitten sain kuulla että viikon aikana jäjestettävälle Keith Johnstonen kurssille oli vielä paikka avoinna ja jumalaare mä sain sen. Luvassa oli siis päivisin 4h improa Johnstonen ohjauksessa ja iltaisin kaksi huikeaa showta! Kuten sanottu, olin juuri aloittanut impron Snorkkelissa ja lajissa varsin vihreä.

Olin improssa tasolla jolla kaikkeen pitää sanoa joo ja kaikki on positiivista. Oli siis jonkinlainen shokki kun Keith ohjasi meitä kurssilla varsin rankalla kädellä. Menin kohtaukseen mukaan, vastasin vastanäyttelijän tarjoukseen ja Keith päästi sivussa tuskaisen ähkäisyn ja sanoi "no, no, no, someone else on stage please". Ei auttanut kuin mennä takaisin katsomoon ja seurata, kun joku muu teki kohtauksen paremmin ja oikein. Olo oli hämmentynyt - eikö improssa kaikki olekaan mahdollista ja sallittua?

Nyt alamme pääsemään takaisin alkuperäiseen aiheeseen. Ei Keith ilkeyttään minua kohtauksesta poistanut, vaan hänellä oli selkeä suunta ja pointti, jonka hän halusi kyseisessä harjoitteessa tuoda esille, mutta minä en sitä vihreyttäni osannut toteuttaa. Sama ajatus suunnan selkeydestä oli minulla, kun Snorkkeli päätti että teemme musikaaleja.

Huttunen musikaalitunnelmissa pukuvarastossa

Kokemus on opettanut, että koska harjoituskausi ei kuitenkaan koskaan riitä siihen, että "demokraattinen" kehitysprosessi saisi aikaan parhaan mahdollisen lopputuloksen, niin paras mitä voin tehdä on "uhrautua" ja ohjata musikaalit sekä tietenkin myös treenit. Treenitilanteiden demokraattinen keskustelu kun usein tuppaa purkautumaan myös levottomuutena, "hauskana" välikommentointina ja kaikkena sellaisena jota treenin vetovastuussa oleva tyyppi suorastaan rrrakastaa kun yrittää treenauttaa jotain asiaa.

Päätökseni musikaalien ohjaamisesta oli hyvä. Musikaalit olisivat taatusti tulleet esityskuntoon ilman ohjaajastatustanikin, mutta päätös sai aikaan sen, että nyt treeneissä paikalla oli auktoriteetti, selkeästi joku jolle muut ovat antaneet vallan tehdä päätöksiä ja valintoja ja mikä tärkeintä, kunnioittivat sitä. Totta kai jokaisessa treenissä pitäisi kaikkien ymmärtää kunnioittaa treenin vetäjää, mutta aina se ei ihan onnistu, varsinkin kun treenin vetäjänä on "oma" tyyppi, ihminen ja ystävä, jonka kanssa lavalla pöljäilee ja sekoilee esityksissä.

Hyvä, nyt musikaalissa on ohjaaja, näyttelijät, bändi (heistä myöhemmin) sekä tietenkin Snorkkelin huikeat teknikot, jotka hoitavat valoa jä ääntä. Miten siis treenauttaa improvisoitua musikaalia?

Ensimmäisessä vaiheessa pilkoimme osiin ja analysoimme olemassa olevia musikaaleja, jotta saimme tietää mitä taitoja musikaalinäyttelijöiltä vaaditaan eli mitä treeneihin täytyy sisällyttää. Laulu ja tanssi olivat listassa ensimmäisinä. Onneksi Snorkkelin ympärillä on taitavia ihmisiä, joista löytyi oikeat ihmiset antamaan apua näihin kumpaankin.

Improvisoidut laulut ja musaimpro yleensä ovat Snorkkelille tuttu ja vahva osa-alue, mutta tanssi on sitten jo useammankin näyttelijän epämukavuusalueella. Treenikerrat eivät riittäneet tekemään kenestäkään parkettien partaveistä, mutta sen verran täytyi näyttelijöille saada kokemusta, että jos musikaalissa tulee eteen paritanssikohtaus, niin tanssi ei näytä siltä kuin pappa yrittäisi nousta osteoporoosista kärsivän mummon päälle.

Paritansseja tärkeämpiä on kuitenkin musikaaleille tyypilliset joukkotanssit ja se kuinka ne saadaan näyttämään hyvältä. Meille improvisoijille ilmiselvin keino joukkotanssien toteutukseen on tietenkin liike- ja kontakti-impro. Snorkkelin näyttelijät kuuntelevat toisiaan todella kiitettävällä tasolla ja kun alkupään harjoituksissa laitoin PA-laitteista tulemaan valitsemiani kappaleita ja annoin näyttelijöille ohjeeksi "liikkua musiikkia ja toisia kuunnellen ja koko ajan toisiin kontaktissa ollen", oli tulos jo siinä vaiheessa todella näyttävää. Silloin ekaa kertaa tiesin että tästä tulee hyvä.

Musikaalin valtava palanen on musiikki ja siitä meillä vastaa kolme loistavaa muusikkoa (Juhani Valkama - kiippari, Samuel Teini - kitara ja Essi Kerttula - viulu). Vuosien varrella olen keikoilla saanut kuulla toinen toistaan hienompia kappaleita, mutta musikaaleissa heidän taituruutensa on korostunut koska muusikoita on kolme ja silti he improvisoivat uskomattoman kauniita kappaleita.

​Heillä on soittaessa varmasti samanlainen olo kuin minulla on, kun jokin improkohtaus vain selittämättömästi rullaa ja toimii. Se on hieno tunne. Suoraan sanottuna minulla ei ohjaajana ollut muusikoille juurikaan annettavaa. Totta kai varmistin, että heillä on tiedossa minun näkemykseni musikaalista ja minkälaista soitantoa heiltä siihen toivon mutta sen enempää en heitä osannut auttaa - eikä toisaalta tuntunut olevan tarvettakaan korjata jotain, joka ei ollut rikki.

Impromusikaalien ohjaajana olin jälleen kerran uuden äärellä ja jälkiviisaana voin sanoa, että prosessi oli erinomaisen hyvä. Olin lopulta mielestäni hyvinkin vastaanottavainen ohjaaja, näyttelijät saivat sanoa, jos jokin ei heidän mielestään toiminut tai miten jokin voisi toimia paremmin, mutta pidätin oikeuden sanoa viimeisen sanan. Erona aiempiin formaattien kehittelykokemuksiin oli se, että paikalla oli auktoriteetti ja sitä kunnioitettiin. Jo pelkästään se, että auktoriteetti oli paikalla, toi mielestäni harjoitustilanteisiin ryhtiä ja oikeanlaista asennetta, joka varmasti näkyi myös lopputuloksessa.

Reeta ja improihmiset podcastissä kuullaan erillaisia improvisaatioteatterin ammattilaisia. Miten heistä on tullut on improajia ja mielipiteitä improsta.​

​Podcastin uusimmassa jaksossa Jonne Suopajärvi minkälainen koti Lentävän Poron Teatteri on ollut hänelle. Improvisaatioteatterin lisäksi Jonne on tehnyt myös perinteistä teatteria hyvin pitkään.

​Tykkää podcastistä facebookissa www.facebook.com/reetajaimproihmiset
Lue lisää Lentävästä Porosta www.lentavaporo.fi

Vuosi 2017 on ollut itselleni improvisaatioteatterin riemuvuosi. On ollut kunnia toimia Suomen Improvisaatioteatterit ry:n hallituksen puheenjohtajana yhdistyksen ensimmäisenä toimintavuonna ja SUITE on osoittanut voimansa ainakin minulle. Olen pienen lappilaisen ja maailman pohjoisimman improvisaatioteatterin toimitusjohtaja ja esiintyjä ja voin sanoa, että SUITE:n ansiosta Lentävän Poron Teatterin kehitys ja valtakunnallistuminen ovat lähteneet nousuun raketin lailla.

Kyse on yksinkertaisesti yhdessä tekemisestä. Muistutan jatkuvasti itselleni, että SUITE:n tärkein tavoite ja tarkoitus on tukea ja edistää Suomessa toimivien improvisaatioteattereiden toimintaa. Suurin osa vuodesta 2017 on luonnollisesti mennyt yhdistyksen perustamiseen liittyviin asioihin sekä toiminnan käynnistämiseen ja yhteisten toimintatapojen löytämiseen. Suurin anti tästä on ollut se, että olemme ikään kuin pakottaneet itsemme tekemään yhdessä töitä, ottamaan kontaktia ja kuuntelemaan toisiamme. Etäisyys ja välimatkat aiheuttavat sen, että luonnostaan yhteydenpito jää vähemmälle, jos emme panosta siihen erikseen.

Yhdistyksen perustamiskokous pidettiin 12.1.2017 Rovaniemellä ja toiminta lähti samantien käyntiin. Perustamiskokouksen yhteydessä pidettiin seminaari, jossa käsiteltiin improvisaatioteattereiden tulevaisuutta ja piirrettiin erilaisia suuntaviivoja siitä mitä me haluamme tulevaisuudessa tehdä. Perustamiskokouksessa mukana olleet teatterit myös esiintyivät yhdessä Rovaniemellä ja oli mieletön kokemus pistää kaikkien teattereiden kattaukset yhteen ja katsoa mitä tapahtuu.

Rovaniemen lisäksi olemme kokoustaneet ja esiintyneetkin yhdessä Helsingissä, Jyväskylässä, Tampereella ja Turussa. Lisäksi olemme olleet esillä improfestareilla Turussa ja Tampereella.

Yhdistyksen käynnistämisvaiheen työt saatiin valmiiksi kesän aikana ja syksyn tärkein tavoite on lähestyä improvisaatioteattereita ja käynnistää keskustelut jäsenyyksistä ja osajäsenyyksistä. Tämä yhdistys ei ole mitään ilman jäseniä ja haluamme kaikki toimijat mukaan. Improvisaatioteattereiden on aika koota rivinsä ja löytää paikkansa suomalaiselta taidekentältä. Meillä on käsissämme aivan omanlaisemme taiteenlaji, jolla on rajapintoja ainakin musiikin, kuvataiteen, sirkuksen, tanssin ja ennen kaikkea teatterin kanssa.

Minun näkemykseni mukaan SUITE on olemassa sitä varten, että Suomessa olisi paremmat olosuhteet tehdä improvisaatioteatteria ja tarjota työtä improvisaatioteatterin ammattilaisille ja ammattilaisuuteen ponnistaville. Suomen improkentän hyvinvointi ja kehitys ovat meille sydämen asia.

Toivon, että kaikki asiasta kiinnostuneet ottavat yhteyttä. Keskustelen aina mielelläni improsta ihmisten kanssa.

Jussi Olavi Jokinen
puheenjohtaja
Suomen Improvisaatioteatterit ry

Reeta ja improihmiset podcastissä kuullaan erillaisia improvisaatioteatterin ammattilaisia. Miten heistä on tullut on improajia ja mielipiteitä improsta.​

Podcastin uusimmassa jaksossa Tampereen Improvisaatioteatteri Snorkkelin impromuusikko Juhani Valkama kertoo työstään, musiikista ja teatterista.

​Tykkää podcastistä facebookissa www.facebook.com/reetajaimproihmiset
Lue lisää Juhanista www.juhanivalkama.fi

Reeta ja improihmiset podcastissä kuullaan erillaisia improvisaatioteatterin ammattilaisia. Miten heistä on tullut on improajia ja mielipiteitä improsta.​

Podcastin uusimmassa jaksossa improlegenda Joe Bill kertoo Finland International Improv Festivalin jälkimainingeissa siitä miten hänestä tuli improaja ja minkälainen on hänen tapansa katsoa improa ja maailmaa.

​Tykkää podcastistä facebookissa www.facebook.com/reetajaimproihmiset

Reeta ja improihmiset podcastissä kuullaan erillaisia improvisaatioteatterin ammattilaisia. Miten heistä on tullut on improajia ja mielipiteitä improsta.​

Podcastin uusimmassa jaksossa Lentävän Poron Teatterin toimitusjohtaja ja Suomen Improvisaatioteatterit ry:n hallituksen puheenjohtaja Jussi Olavi Jokinen kertoo miten elämänsä on ollut yhtä improa ja lapsuuden leikit ovat jatkuneet aikuisuuteen asti.

​Tykkää podcastistä facebookissa www.facebook.com/reetajaimproihmiset
Lue lisää Lentävästä Porosta www.lentavaporo.fi

Reeta ja improihmiset podcastissä kuullaan erillaisia improvisaatioteatterin ammattilaisia. Miten heistä on tullut on improajia ja mielipiteitä improsta.​

Podcastin ensimmäisessä jaksossa Pia Koponen kertoo miten pääsi irti peloistaan improa kohtaan ja minkälainen koti Tampereen Improvisaatioteatteri Snorkkeli on ollut hänelle. Pian uusin kirja "Lupa mokata - Improvisointi arjessa" julkaistiin tammikuussa 2017. Podcastiä emännöi Reeta Annala ja jaksot on miksannut Eetu Raparanta.

​Tykkää podcastistä facebookissa www.facebook.com/reetajaimproihmiset
Lue lisää Pian kirjasta kustantamo.sets.fi/kirja/lupa-mokata/