Improvisoitu musikaali Snorkkelin malliin

Suomen Improvisaatioteatterit ry:n blogissa yhdistyksen jäsenteattereiden toimijat kirjoittavat improsta. Tällä kertaa kirjoitusvuorossa on Tampereen Improvisaatioteatteri Snorkkelin pitkäaikainen jäsen, taiteellinen johtaja ja impromusikaalien ohjaaja Harri Huttunen.

Tampereen Improvisaatioteatteri Snorkkeli esittää syys-lokakuussa 2017 Tampereen Hällä-näyttämöllä (Hämeenkatu 25, Tampere) improvisoituja musikaaleja. Esityskausi päättyy 21.10.2017 ja tämän tekstin tarkoituksena on kertoa kuinka me Snorkkelissa teimme musikaalimme ja erityisesti kokemuksistani impromusikaalien ohjauksesta.

Ensimmäiset impromusikaalit teimme vuonna 2016 teatteri Siperialla ja nyt vuonna 2017 nälkä kasvoi ja halusimme suuremman lavan ja katsomon ja päädyimme Hällä-teatterin näyttämölle. En mene kovin syvälle yksityiskohtiin siinä mitä ja miten harjoittelimme, vaan kerron lähinnä oman osani ja näkökulmani musikaaliformaattimme syntyyn.

Snorkkeli on tehnyt vuosien varrella useita eri improformaatteja kuten lisensoidut Micetro, Gorilla ja Theatresports sekä omia "fiksatun" tyylilajin näytelmiä mm. kauhua ja romanttista komediaa. Näitä harjoitellessamme meillä ei ole koskaan ollut varsinaista ohjaajaa. Luotimme siihen että demokratia kantaa ja yhdessä pääsemme maaliin.

Ja pääsimmekin aina maaliin, mutta minusta henkilökohtaisesti oli alkanut tuntua, että formaattien kehittelytreeneissä aikaa meni kohtuuttoman paljon siihen että jokaisella on jokaiseen asiaan mielipide ja oma kulmansa, jolla haluaa asian tehdä. Älä käsitä väärin, kunnioitan muiden mielipiteitä äärimmäisen paljon ja haluan kuulla niitä, mutta treenien aikana minulle tulee helposti olo, että tässä menee nyt treeniaikaa hukkaan, kun niin paljon aikaa kuluu keskustelemiseen. Tässä vaiheessa otan vauhtia menneestä.

Maailman Teatterikisat vuonna 2000, kuva Improvisaatioteatteri Stella Polaris

Improvisaatioteatteri Stella Polaris järjesti Helsingissä vuonna 2000 Maailman Teatterikisat. Olin juuri aloittanut impron Snorkkelissa ja lähdin Helsinkiin innosta vikisten - olihan luvassa viiden päivän ajan joka ilta kaksi esitystä jossa sain nähdä upeita ryhmiä kuten Loose Moose (CAN), Lega Italiana (ITA), True Fiction Magazine (USA), ImprOpera (ENG) ja tietenkin myös Stella Polaris (FIN).

Jo maailmanluokan esityksiin pääseminen oli nuorelle improvarsalle huikea juttu mutta sitten sain kuulla että viikon aikana jäjestettävälle Keith Johnstonen kurssille oli vielä paikka avoinna ja jumalaare mä sain sen. Luvassa oli siis päivisin 4h improa Johnstonen ohjauksessa ja iltaisin kaksi huikeaa showta! Kuten sanottu, olin juuri aloittanut impron Snorkkelissa ja lajissa varsin vihreä.

Olin improssa tasolla jolla kaikkeen pitää sanoa joo ja kaikki on positiivista. Oli siis jonkinlainen shokki kun Keith ohjasi meitä kurssilla varsin rankalla kädellä. Menin kohtaukseen mukaan, vastasin vastanäyttelijän tarjoukseen ja Keith päästi sivussa tuskaisen ähkäisyn ja sanoi "no, no, no, someone else on stage please". Ei auttanut kuin mennä takaisin katsomoon ja seurata, kun joku muu teki kohtauksen paremmin ja oikein. Olo oli hämmentynyt - eikö improssa kaikki olekaan mahdollista ja sallittua?

Nyt alamme pääsemään takaisin alkuperäiseen aiheeseen. Ei Keith ilkeyttään minua kohtauksesta poistanut, vaan hänellä oli selkeä suunta ja pointti, jonka hän halusi kyseisessä harjoitteessa tuoda esille, mutta minä en sitä vihreyttäni osannut toteuttaa. Sama ajatus suunnan selkeydestä oli minulla, kun Snorkkeli päätti että teemme musikaaleja.

Huttunen musikaalitunnelmissa pukuvarastossa

Kokemus on opettanut, että koska harjoituskausi ei kuitenkaan koskaan riitä siihen, että "demokraattinen" kehitysprosessi saisi aikaan parhaan mahdollisen lopputuloksen, niin paras mitä voin tehdä on "uhrautua" ja ohjata musikaalit sekä tietenkin myös treenit. Treenitilanteiden demokraattinen keskustelu kun usein tuppaa purkautumaan myös levottomuutena, "hauskana" välikommentointina ja kaikkena sellaisena jota treenin vetovastuussa oleva tyyppi suorastaan rrrakastaa kun yrittää treenauttaa jotain asiaa.

Päätökseni musikaalien ohjaamisesta oli hyvä. Musikaalit olisivat taatusti tulleet esityskuntoon ilman ohjaajastatustanikin, mutta päätös sai aikaan sen, että nyt treeneissä paikalla oli auktoriteetti, selkeästi joku jolle muut ovat antaneet vallan tehdä päätöksiä ja valintoja ja mikä tärkeintä, kunnioittivat sitä. Totta kai jokaisessa treenissä pitäisi kaikkien ymmärtää kunnioittaa treenin vetäjää, mutta aina se ei ihan onnistu, varsinkin kun treenin vetäjänä on "oma" tyyppi, ihminen ja ystävä, jonka kanssa lavalla pöljäilee ja sekoilee esityksissä.

Hyvä, nyt musikaalissa on ohjaaja, näyttelijät, bändi (heistä myöhemmin) sekä tietenkin Snorkkelin huikeat teknikot, jotka hoitavat valoa jä ääntä. Miten siis treenauttaa improvisoitua musikaalia?

Ensimmäisessä vaiheessa pilkoimme osiin ja analysoimme olemassa olevia musikaaleja, jotta saimme tietää mitä taitoja musikaalinäyttelijöiltä vaaditaan eli mitä treeneihin täytyy sisällyttää. Laulu ja tanssi olivat listassa ensimmäisinä. Onneksi Snorkkelin ympärillä on taitavia ihmisiä, joista löytyi oikeat ihmiset antamaan apua näihin kumpaankin.

Improvisoidut laulut ja musaimpro yleensä ovat Snorkkelille tuttu ja vahva osa-alue, mutta tanssi on sitten jo useammankin näyttelijän epämukavuusalueella. Treenikerrat eivät riittäneet tekemään kenestäkään parkettien partaveistä, mutta sen verran täytyi näyttelijöille saada kokemusta, että jos musikaalissa tulee eteen paritanssikohtaus, niin tanssi ei näytä siltä kuin pappa yrittäisi nousta osteoporoosista kärsivän mummon päälle.

Paritansseja tärkeämpiä on kuitenkin musikaaleille tyypilliset joukkotanssit ja se kuinka ne saadaan näyttämään hyvältä. Meille improvisoijille ilmiselvin keino joukkotanssien toteutukseen on tietenkin liike- ja kontakti-impro. Snorkkelin näyttelijät kuuntelevat toisiaan todella kiitettävällä tasolla ja kun alkupään harjoituksissa laitoin PA-laitteista tulemaan valitsemiani kappaleita ja annoin näyttelijöille ohjeeksi "liikkua musiikkia ja toisia kuunnellen ja koko ajan toisiin kontaktissa ollen", oli tulos jo siinä vaiheessa todella näyttävää. Silloin ekaa kertaa tiesin että tästä tulee hyvä.

Musikaalin valtava palanen on musiikki ja siitä meillä vastaa kolme loistavaa muusikkoa (Juhani Valkama - kiippari, Samuel Teini - kitara ja Essi Kerttula - viulu). Vuosien varrella olen keikoilla saanut kuulla toinen toistaan hienompia kappaleita, mutta musikaaleissa heidän taituruutensa on korostunut koska muusikoita on kolme ja silti he improvisoivat uskomattoman kauniita kappaleita.

Snorkkelin musikaalien impromuusikoita ja impronäyttelijöitä Hällä-näyttämön fiiliksissä

​Heillä on soittaessa varmasti samanlainen olo kuin minulla on, kun jokin improkohtaus vain selittämättömästi rullaa ja toimii. Se on hieno tunne. Suoraan sanottuna minulla ei ohjaajana ollut muusikoille juurikaan annettavaa. Totta kai varmistin, että heillä on tiedossa minun näkemykseni musikaalista ja minkälaista soitantoa heiltä siihen toivon mutta sen enempää en heitä osannut auttaa - eikä toisaalta tuntunut olevan tarvettakaan korjata jotain, joka ei ollut rikki.

Impromusikaalien ohjaajana olin jälleen kerran uuden äärellä ja jälkiviisaana voin sanoa, että prosessi oli erinomaisen hyvä. Olin lopulta mielestäni hyvinkin vastaanottavainen ohjaaja, näyttelijät saivat sanoa, jos jokin ei heidän mielestään toiminut tai miten jokin voisi toimia paremmin, mutta pidätin oikeuden sanoa viimeisen sanan. Erona aiempiin formaattien kehittelykokemuksiin oli se, että paikalla oli auktoriteetti ja sitä kunnioitettiin. Jo pelkästään se, että auktoriteetti oli paikalla, toi mielestäni harjoitustilanteisiin ryhtiä ja oikeanlaista asennetta, joka varmasti näkyi myös lopputuloksessa.

---

HARRI HUTTUNEN

Harri Huttunen on Tampereen Improvisaatioteatteri Snorkkelin taiteellinen johtaja ja improvisoija sekä Suomen Improvisaatioteatterit ry:n hallituksen jäsen.